EU:ssa hyväksyttiin 13.6.2019 pitkään valmisteltu päivitys direktiiviin puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen
Uutinen / Artikkeli
KEINO-osaamiskeskuksen asiantuntija Annukka Berg matkasi Hämeenlinnaan ja Lappeenrantaan selvittämään kaupunkien tekemiä kestäviä ja innovatiivisia
Hankinnoilla työllistämisen kehittäjäryhmä kokoontui kolmannen tapaamisen merkeissä Skypen ääreen 5.6.2019. Skype-kokous oli jatkoa Tampereella
Kestävien ja innovatiivisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO on julkaissut ensimmäisen toimintavuotensa toimintakertomuksen. KEINOn
Tällä hetkellä markkinoilla olevat kierrätysmateriaaleista valmistetut ns. uusiorakennustuotteet ja niiden valmistajat on koottu noin 50 sivua
Blogikirjoitus
Muutosagentti ei ole mikään salainen agentti, kirjoittaa Tiina Talala Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien blogissa : "Jokaisessa organisaatiossa on strategia ja me haluamme, että myös hankintojen kautta tuo strategia muutetaan eläväksi. Jos ollaan kestävän kehityksen takana, ostetaan palveluja ja
Tapahtuma
Sivu
KEINOn toiminta lanseerattiin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilaisuudessa 1.3.2018. KEINO-osaamiskeskuksen toimintakertomus 2018-2019 Ensimmäisen vuoden toimintaketomus avaa sitä, miten KEINOlle asetettujen tavoitteiden saavuttamista on edistetty neljällä sen eri painopistealueella sekä listaa