KEINO-konsortio

KEINO on konsortio, jonka eri osa-alueiden toteuttamisesta ja yhdessä kehittämisestä vastaavat Motiva Oy, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Innovaatiorahoituskeskus Business Finland, Suomen ympäristökeskus SYKE sekä Hansel Oy.

Motiva Oy

Motiva tuo osaamiskeskukseen erityisesti asiantuntijuutensa kestävistä hankinnoista ja hankintakriteereistä sekä kokeilu- ja skaalaustoiminnasta. Motivan roolina on toimia osaamiskeskuksen koordinaattorina ja vastata viime kädessä keskuksen toiminnasta. Motivan vastuulla on osaamiskeskuksen neuvontapalveluiden, mukaan lukien osaamiskeskukselle osoitettujen palvelupyyntöjen (palvelu@hankintakeino.fi) koordinointi. Lisäksi se vastaa kehittäjäryhmätoiminnasta sekä green deal -mallin edistämisestä ja siihen liittyvän tuen toteuttamisesta. Lisäksi organisaatio avustaa Kuntaliittoa muutosagenttitoiminnan koordinoinnissa. Yhteyshenkilö: Isa-Maria Bergman.

Hansel Oy

Hanselin rooli on tuoda valtionhallinnon sekä kuntien (yhteis)hankintojen kehittämisen ja vaikuttamisen asiantuntijuutensa kaikkiin tarvittaviin osaamiskeskuksen toimintoihin. Hansel vastaa KEINO-akatemiassa pilotoitujen työkalujen kehittämisestä. Yhteyshenkilö: Riikka Juuma ja Pekka Alahuhta.

Teknologian tutkimuskeskus, VTT

Teknologian tutkimuskeskuksen rooli on tuoda osaamiskeskuksen käyttöön erityisesti hankintojen innovatiivisuutta käsittelevää tutkimustietoa sekä vaikutusten mittaamisen ja vaikuttavuuden arvioimisen osaamista. Yhteyshenkilö: Juha Oksanen.

Suomen ympäristökeskus, SYKE

Suomen ympäristökeskuksen rooli on tuottaa tutkimustietoa hankintojen johtamiseen, toteutukseen ja mittaamiseen liittyen sekä kehittää hankintojen ympäristövaikutusten arviointiin ja hiilijalanjäljen laskentaan soveltuvia työkaluja. SYKEn osaamista hyödynnetään erityisesti vähähiilisten ja kiertotaloushankintojen kehittämisessä, kehittäjäryhmätoiminnassa ja hankintojen strategisessa johtamisessa. Yhteyshenkilö: Katriina Alhola.

Business Finland, BF

Business Finlandin roolina on erityisesti tukea hankintayksiköiden verkkottamista liiketoimintaekosysteemeihin ja yritysverkostoihin sekä tuottaa tietoa ja esimerkkejä siitä, miten hankinnat voivat toimia markkinoiden avaajina kasvualoilla. BF:n vastuulla on koordinoida osaamiskeskuksen Innovation Broker palvelukokonaisuutta. Yhteyshenkilö: Riikka Munne.

KEINO organisaatiot 2022

 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra toimi osaamiskeskuksessa vaikutusten hankinnan eli vaikuttavuusinvestoimisen asiantuntijana vuoden 2019 loppuun saakka. 

Suomen Kuntaliitto vastasi hankintojen strategisen  johtamisen kehittämisestä (kuten KEINO-akatemia) sekä viestintätoimenpiteiden koordinoinnista ja verkkosivuista helmikuun 2022 loppuun saakka. Tämän jälkeen Kuntaliitto siirtyi KEINO-osaamiskeskuksen strategisen kumppanin rooliin.

tags