Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli, kun halutaan lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, ja siten vauhdittaa yritysten kasvua ja

Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli, kun halutaan lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, ja siten vauhdittaa yritysten kasvua ja
KEINO-osaamiskeskus järjestää lokakuusta alkaen kolmannen Innovaatio-akatemian. Kaikille julkisille hankintayksiköille tarkoitettu Innovatiivisten
KEINO-osaamiskeskuksen neljäosaisen Futucast podcast -sarjan viimeisessä osassa pureudutaan Isak Rautio n johdolla julkisten hankintojen käytännön
IoT-alusta käsitteenä ja hankinnan kohteena on johtanut monenlaisiin tulkintoihin sekä hankintayksiköiden että tarjoajien osalta. Hankinnan suunnittelu- ja toteutusvaiheessa haasteita voi syntyä esimerkiksi sen osalta, mistä kukin osapuoli vastaa. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun hankintaa
Innovation Broker -palvelukokonaisuuden kautta hankintayksiköiden on mahdollisuus saada suunnitteilla olevaan innovatiiviseen hankintaan maksutonta