Tapahtuma
Blogikirjoitus
EU:n energiamerkintä on onnistunut edistämään entistä innovatiivisempia ja energiatehokkaampia tuotteita jo yli 25 vuoden ajan. Energiamerkinnän avulla kuluttaja saa selkeän kuvan tuotteen energiatehokkuudesta oston hetkellä. Energiamerkintä on myös julkiselle hankkijalle käyttökelpoinen työkalu ja
Hiljattain julkistetussa kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa julkisille hankinnoille ehdotetaan vahvempaa roolia yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa. Nämä kestävyyteen ja innovatiivisuuteen liittyvät tavoitteet liittyvät myös KEINO-osaamiskeskuksen rooliin strategian
Materiaali
Type of material
Uutinen / Artikkeli
Kolmetoista pohjoismaista julkista hankintayksikköä, joista 11 kaupunkeja, ovat juuri julkaisseet yhteisen tahdonilmaisun vähentää tavarakuljetuksista
Sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö, Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit sekä hankintaorganisaatiot Tuomi Logistiikka Oy ja
Haluatko mukaan viemään eteenpäin syyskuussa julkaistua kansallista julkisten hankintojen strategiaa ? Nyt siihen on mahdollisuus, sillä strategian