Julkiset hankinnat tulee nostaa vihreän siirtymän strategiseksi keinoksi

Julkiset toimijat ovat viime vuosina onnistuneet hienosti nostamaan julkisten hankintojen merkitystä uudelle tasolle. Yhä useampi julkishallinnon organisaatio pitää hankintoja merkittävänä instrumenttina strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi eikä vain pakollisena prosessina, jota viilaamalla tehostetaan hallintoa. Julkisilla hankinnoilla on laaja merkitys yhteiskunnallisten tavoitteiden, kuten ilmastomuutoksen hillitsemisen tai ihmisoikeuksien toteutumisen saavuttamisessa. Vihreän siirtymän toteuttamisessa julkisilla hankinnoilla on avainrooli.

On tutkittu, että yhteiskunnallisten tavoitteiden huomioon ottaminen tarjouspyynnössä vähentäisi tarjousten määrää. Varsinaista evidenssiä johdonmukaisesta syys-seuraussuhteesta ei kuitenkaan ole. Tutkimukset ovat toistaiseksi olleet hyvin rajoitettuja, eikä näissä ole kattavasti analysoitu kyseistä markkinatilannetta eri näkökulmista. Suomessa tehdään vuosittain lukuisia julkisia hankintoja, joilla on onnistuneesti huomioitu esimerkiksi ympäristövaikutukset ja samalla edistetty vastuullisten yritysten kilpailukykyä. Usein ilman että hinta olisi siitä kärsinyt, etenkin kun on tarkasteltu elinkaarikustannuksia ostohinnan sijaan. Vuoden 2022 tilastojen mukaan peräti 37 %:ssa hankinnoista on ollut ekologisen kestävyyden tavoitteita.

Kilpailun vähäisyys on kylläkin ongelma, joka pitää ratkaista. Yhteiskunnallisten tavoitteiden huomioon ottamisen lopettaminen hankinnoissa ei kuitenkaan ole ratkaisu. Sen sijaan tarvitsemme nykyistä enemmän tutkittua tietoa siitä, miten hankinnoilla aikaansaadaan mahdollisimman suurta vaikuttavuutta, eri näkökulmista. Tämä edellyttää systeemistä tarkastelua.

Julkiset hankinnat on oikein toteutettuna vaikuttava keino. Se yksin ei ratkaise yhtään ongelmaa tai ilmiötä, vaan toimii aina yhteispelissä muiden ohjauskeinojen ja markkinatilanteen kanssa. Kysymys onkin siitä, miten hankintakriteerit muotoillaan ja hankinta toteutetaan. Strategisia hankintoja ei liene kenenkään mielestä järkevää tehdä systemaattisesti halvimman ostohinnan perusteella. Tuskin yrityksetkään puoltaisivat tätä. Siirtymän tavoitteleminen ei tarkoitakaan sitä, että kaikkiin julkisiin hankintoihin tulisi pakonomaisesti muotoilla vähähiilisyyden, kiertotalouden tai luonnon monimuotoisuuden vaatimuksia ja vertailuperusteita. Se ei olisi kustannustehokasta tai edes realistista riittävän kilpailun ja muutoksen saavuttamiseksi.

Kiinteistö- ja rakennusala tarjoaa hyvän esimerkin julkisten hankintojen vaikutusmahdollisuuksista; ala vastaa noin 35 % energiankulutuksesta ja 30 % hiilidioksidipäästöistä. Rakentaminen on yli 5 miljardin euron vuosittaisella volyymillään julkisen sektorin merkittävin investointikohde. Vaikka vähähiilisyyttä vauhdittavia kriteereitä asetetaan yhä useammin, toteutetaan suuri osa hankinnoista kuitenkin kuten aiemminkin on tehty. Kuntien ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi tulisi valtaosaan alan hankinnoista kytkeä uusiin ratkaisuihin kannustavia vaateita. Hankintakriteereitä ei tulisi myöskään rajata vain tähän hetkeen ja yhteen toimialaan. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös energia- ja liikennealojen kriteerien tarkastelua. Samoin hankinnoissa voitaisiin arvioida mahdollisuuksia ottaa tulevaa kiristyvää sääntelyä ennakoivasti huomioon.

Vihreä siirtymä edellyttää strategista yhteistyötä julkishallinnon ja yritysten välillä, jotta iso koneisto kääntyy yhdessä samaan suuntaan. Onnistumisen ytimessä on se, että muutos ei tapahdu yksittäisillä toimilla, vaan päämäärätietoisen sekä johdonmukaisen suunnittelun ja toteutuksen kautta. Tästä esimerkkinä ovat hankintojen green deal -sopimukset, jotka luovat yhteistyöalustan kategoriakohtaiselle strategiselle hankintatoiminnalle ja tarjoaa samalla alan yrityksille usein toivottua ennakoitavuutta. Puhtaan teknologian investointien ja muiden strategisten hankintojen niputtaminen yhteen vihreän siirtymän tiekarttaan konkretisoisi hankintojen merkitystä, mahdollistaisi vaikuttavuuden lisäämisen ja toimisi myös julkishallinnon ja yritysten yhteistyön pohjana.

Kirjoittajat:

KEINO-osaamiskeskuksen koordinaattori, johtaja Isa-Maria Bergman Motiva Oy:stä ja

KIRA-kasvuohjelman ohjelmajohtaja Mia Toivanen.