Keinokkaat esimerkit

Tutustu erilaisiin kestäviin ja/tai innovatiivisiin esimerkkeihin hakemalla niitä alla olevan hakukoneen kautta.

Voit myös jakaa oman esimerkkisi tai ilmiantaa meille jonkun toisen keinokkaan eli kestävän ja/tai innovatiivisen esimerkin. Lue ohjeet edellämainittuihin täältä.

Jätä meille palautetta hakukoneesta tänne.

Esimerkkinä
Esimerkillistä...
   

Hankitun palvelun tai tuotteen loppukäyttäjiä on kuultu osana hankinnan suunnittelua tai heidän näkökulmansa on otettu muulla tapaa suunnittelussa huomioon.

   

Hankinnassa on kartoitettu toimittajamarkkinoita osana suunnitteluprosessia ja hyödynnetty esim. vuoropuhelua toimittajien kanssa.

   

Hankintaprosessilla on ollut myönteinen vaikutus markkinoihin esimerkiksi lisääntyneen kilpailun muodossa.

   

Hankinta, jossa suoritteiden sijaan (kokonaisuudessaan tai osittain) ostetaan vaikutuksia ja jossa tilaaja määrittelee haluamansa lopputuloksen, ei sen tuottamisen tapaa. Maksu on sidottu vaikutuksiin eli tilaajan etukäteen määrittelemien tulosten aikaansaamiseen.

   

Hankinta on tehty yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa (yhteishankinta).

   

Hankintayksikkö seuraa, että sopimuksen mukaiset velvoitteet täytetään ja sovittu laatutaso saavutetaan.

   

Hankinnan kohteena on uusi tai merkittävästi paranneltu tuote, palvelu tai urakka, joka lisää julkisen palvelun tuottavuutta, laatua tai kestävyyttä.

   

Hankintaprosessi on innovaatiomyönteinen (mahdollistaa innovaatiot tai kannustaa niihin) jossain hankinnan vaiheessa tai sisältää toimialalle uuden toimintatavan tai hankintamenettelyn.

   

Hankinnassa on kiinnitetty huomiota luonnonvarojen kestävään käyttöön ja valittavien materiaalien kierrätettävyyteen ja tehokkuuteen sekä jätteen synnyn ehkäisyyn.

   

Hankinnassa on kiinnitetty erityistä huomiota energiatehokkuuteen tai ratkaisuihin, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi - eli ns. vähähiilisiin ratkaisuihin. Vähähiilisyys on myös huomioitu hankinnan tavoitteissa.

   

Hankinnassa kiinnitetään huomiota ympäristön haitattomuuteen, kemikaalittomuuteen ja puhtaaseen sisäilman laatuun. Hankinnan tavoitteet ja kriteerit on laadittu niin, että ne toteuttavat terveellisen ja turvallisen ympäristön edellytykset.

   

Hankinnassa on pyritty edistämään mm. eläinten hyvää kohtelua, lajinmukaiseen elinympäristön tarjoamista ja tuskatonta kuolemaa.

   

Jakamistaloudella pyritään resurssien tehokkaaseen hyödyntämiseen ja siirtymiseen omistajuudesta käyttöoikeuksiin ja yhteiskäyttöön. 

   

Hankinnassa on käytetty työllistämisehtoa, jolla pyritään esimerkiksi osatyökykyisten työmahdollisuuksien lisäämiseen.

   

Hankinnassa edistetään eettisten kansainvälisten toimitus- ja valmistusketjujen sekä reilun kaupan periaatteita esimerkiksi eettisen toimintaohjeen laatimisen ja noudattamisen kautta.

   

Hankinnassa on edellytetty työelämän perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien noudattamista.

   

Hankinnassa on edellytetty toimittajalta tasa-arvokysymysten ja saavutettavuuden huomioimista esim. sukupuolten, etnisten ryhmien tai liikuntarajoitteisten osalta.

   

Tarjouskilpailussa selvitetään, että tarjoaja on huolehtinut lakisääteisistä velvoitteistaan, kuten verojen ja eläkevakuutusten maksamisesta ja lakisääteisiin rekistereihin rekisteröitymisestä.

   

Hankinnan toteutuksessa on tehty esimerkiksi rakennuksen, tuotteen tai palvelun elinkaarilaskelma ja huomioitu kustannukset sen koko elinkaaren ajalta.

Esimerkillistä...
   
   
   
   
   
   
   
Valitsemillasi hakuehdoilla löytyi 5 tulosta.