Älypaita päälle ja töihin?

Mittaamisesta on tullut jokapäiväistä niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Etenkin urheilussa mittaaminen on jo taiteenlaji. Tein pikaisen laskelman viimeisimmästä pyörätreenistäni, josta minulla on dataa koko kahden tunnin ajalta yhteensä 16 eri kohteesta. Näistä on puolestaan johdettu vajaa sata mittaria tai tunnuslukua. Syke ja matka ovat tutuimpia, mutta näkemystä saa myös jalkaterän aiheuttaman paineen sijainnista polkimella. Kaikki tämä data tarjoillaan käyttäjälle pääosin reaaliaikaisena. Vaikka jotkin mittarit viihteelliseltä kuulostavatkin, ei dataa kerätä viihdearvon vuoksi. Mittaamisen taustalla on vahva tarve ymmärtää olemassa olevaa tilannetta, ja siten pyrkiä parantamaan tuloksia tulevaisuudessa. Oman toiminnan johtamiseksikin sitä voisi kutsua.

Työelämässäkin mittaaminen on arkipäiväistynyt, mutta eri tavalla. Mittaamisesta itsessään on tullut jokapäiväistä, mutta ei tulosten suunnitelmallisesta hyödyntämisestä, saati kehittämisestä. Työsuorituksia tai tuloksia mitataan miten milloinkin ja aina mittauskohde ei edes ole linjassa työlle asetettujen tavoitteiden kanssa. Mittauskohteiden määrä ei tietenkään kerro niiden merkityksestä enempää kuin kala ymmärtää polkupyörästä. Mittari on kuitenkin aina ohjaava elementti ja datan suunnitelmallisella keräämisellä ja mittarien määrälläkin itsessään on vaikutusta. Toteamus, mitä et mittaa et voi johtaa, pitää paikkansa vain osittain. Mittaamisesta itsessään ei ole mitään hyötyä, jos mittaaminen ei johda mihinkään, tai johtaa väärään suuntaan.

Kun mittaat, tee se suunnitelmallisesti

Fyysisen suorituksen mittaaminen on helpompaa kuin asiantuntijatyön tuloksien, saati vaikuttavuuden mittaaminen. Silti yksi huonoimmista syistä olla mittaamatta on perinteinen: "koska se on niin vaikeaa ja hankalaa". Niinhän se joskus on, mutta sellaisena se varmasti myös pysyy, jos ei edes yritä. Jostain pitää aloittaa ja jos ensiyritys ei johda mihinkään, voi tapahtuneesta ottaa oppia seuraavaa ajatellen. Mutta kun yrität, niin yritä suunnitelmallisesti miettien, mikä tosiasiallisesti on merkityksellistä niin johtamisen kuin muutoksen näkökulmasta.

Kun aikanaan mittaaminen on tuottanut tuloksia, ollaan kriittisessä pisteessä. Tuloksia tulee analysoida ja hyödyntää. Vaikka tulokset näyttäisivät kuinka armottomilta tai lohduttomilta, ei ketään auta, jos ne lakaistaan maton alle. Avoimuus, tulosten analyyttinen tarkastelu, johtopäätösten teko ja toimenpiteiden määrittely ja tavoiteasetanta, unohtamatta toimenpiteiden seuraamista on ainoa tie, jossa mittaamisesta ulosmitataan sen tuoma lisäarvo.

Perinteisessä työelämässä, ainakin hankintatoimen osalta, ja urheilumaailmassa on se ero, että jälkimmäisessä on harvoin puute datasta. Tästä päästääkin johtamisen ytimeen. Jos ketään ei kiinnosta mitä dataa kerätään ja mitä pitäisi tulevaisuudessa kerätä, eikä siitä synny suunnitelmallista toimintaa, muodostuu mittaaminenkin ”yllättäen” haastavaksi.

Hankintatoimessa, saati hankintatoimen johtamisessa mittaaminen ei ole ollut suosituin toimenpidealue. Pääosin mitataan sitä mistä dataa sattuu olemaan tai se on helpolla työllä saatavissa. Euro- ja määrämittarit ovat yleisesti käytetyimpiä, mutta muilta osin ei suuria kirjasarjoja kirjoiteta. Tarve mittaamiselle on ilmeinen ja etenkin innovatiivisten ja kestävien hankintojen osalta erityisen mielenkiintoinen. Ei siis ole sattumaa, että yhdessä KEINOn painopistealueessa keskitytään hankintojen vaikuttavuuden arviointiin ja mittaamiseen. Tällä taas on vahva rajapinta hankintojen strategiseen johtamiseen. Jotta parhaat nykyiset kuin tulevatkin tavat saadaan jatkossa kaikkien tietoisuuteen, on teidän osallistumisenne tähän työhön ensiarvoisen tärkeää.