Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta

Kuvituskuva:talvinen maisema, jossa latu

Meillä on pian takana puoli vuotta yhteistä taivalta Suomen julkisten hankintojen historiallisesti ensimmäistä vaikuttavuuden johtamisen kehitysohjelmaa. Sen tarkoitus on tukea kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen strategista johtamista. Kehitysohjelmassa organisaatiot (hankinnoista päättävän johdon ja niitä tekevien asiantuntijoiden edustamana) voivat valjastaa hankintatoiminnan palvelemaan organisaationsa strategian kestävyys- innovatiivisuustavoitteita.  

Ajatus akatemiasta lähti rakentumaan sen tavoitteen ympärille, että julkisorganisaatioissa on tärkeää ymmärtää hankinnat strategisena toimena, keinona saavuttaa strategisia tavoitteita. Jos ja kun julkinen toimija haluaa esimerkiksi vähentää hiilidioksidipäästöjä, ovat hankinnat oleellinen keino päästä tuohon tavoitteeseen. Kovin usein hankinnoilta odotetaan samaa kuin joulupaketeilta. Pukille kirjoitetaan hienoja toivelistoja ja odotamme malttamattomasti, mitä kuusen alta lopulta aattona löytyy.  

Olemme edenneet kalenterin luukku kerrallaan kohti kiitettävämpää kokonaisuutta. Ensimmäinen KEINO-akatemia päättyy elokuussa. Ensi jouluna käynnissä on jo järjestyksessään toinen akatemia, jolloin meillä on käsissämme vielä houkuttelevampi ja osuvampi ohjelma julkisten organisaatioiden vaikuttavuuden johtamisen tarpeisiin. Ja sittenkin, kun akatemian on käyty - työ vaikuttavien, innovatiivisten ja kestävien hankintojen johtamiseksi oikeastaan vasta alkaa. Katri Helenaa lainatakseni, “joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta”. Vähän kuin joulurauha on mielentila, niin on hankintojen kehittäminenkin. 

Niin KEINO-akatemia, kuin hankinnat ja/tai niiden näkeminen osana isompaa kokonaisuutta, vaikuttavuuden hankintaa, on prosessi, joka vaatii jatkuvaa tarkastelua, jatkuvaa mukauttamista, jatkuvaa kehitystyötä. On ollut äärimmäisen antoisaa ja palkitsevaa nähdä sekä kuulla, miten organisaatiot ovat todella astuneet kehityksen polulle ja kertoneet niistä oivalluksista, joita akatemia on heille lahjoittanut. Näin kesän korvilla, uusia hakemuksia seuraavaan akatemian lukukauteen odotellessamme, tähyämme kauas joulumaahan, vaikuttavien julkisten hankintojen säveliä soitellen.

"Muutos on kaiken todellisen oppimisen lopputulos”  -kirjailija, Leonardo "Leo" Buscaglia 

tags

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.