Puhdas sisäilma -kehittäjäryhmän lähtölaukaus 7.3.2019

Tapahtuman tiedot

Aloituspäivämäärä
Päättymispäivä
Tapahtumakaupunki
Espoo tai Skype-etäyhteys
Tapahtumapaikka
VTT, Digitalo
Osoite
Vuorimiehentie 3, Otaniemi, Espoo
Tapahtuman järjestäjä
VTT

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat kansallisesti merkittävä terveydellinen ja taloudellinen ongelma. Oppilaitosten, päiväkotien, terveys- ja hoitolaitosten sekä toimistojen sisäilman laadun seurannalla ja ylläpidolla on keskeinen rooli haittojen vähentämisessä.



Ennen kuin sisäilman laatua voidaan parantaa, täytyy muodostaa käsitys siitä, missä ja milloin ilmanlaatu on liian alhainen. Laatua voidaan seurata esimerkiksi keräämällä dataa mittausantureilla sekä kokemuspohjaista palautetta tilojen käyttäjiltä. Sisäilman laadun seuranta mahdollistaa uusien palvelujen ja toimintatapojen syntymisen, lisäksi se kannustaa yrityksiä uusien liiketoimintamallien kehittämiseen. 

Keille tilaisuus on suunnattu? 

Julkisille edelläkävijöille, jotka haluavat keskustella siitä, miten kaupunkien ja kuntien välisellä yhteistyöllä edistetään parempaa sisäilman laadun hallintaa sekä sisäilmapalveluiden synnyttämistä. Mitkä ovat seuraavia kehitysaskelia ja mitä hankintoja niihin liittyy? Mitä kannattaisi valmistella yhdessä?    

Mitä tilaisuus tarjoaa? 

Mahdollisuuden kuulla kokemuksia uudenlaisista hankintatavoista sisäilman laadun parantamiseen liittyen, sekä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Voiko sisäilmaa ostaa palveluna? Vai pitäisikö ostaa siihen liittyvää dataa? Vai tiedon tuottamisen teknologiaa, kuten antureita?   Miten valinnat vaikuttavat rakennuksen hallinnan ja ylläpidon organisointiin sekä vastuunjakoon? Pitäisikö datasisällöt ja laatukriteerit vakioida ennen kuin voidaan edetä laajamittaiseen käyttöön?

OHJELMA

12.30

Ilmoittautuminen ja kahvi

13.00

Tilaisuuden avaus

 

iAQe – yhteistyöalusta sisäilman laadun parantamiseksi

Jari Erkkilä, iAQe

 

Kokemuksia sisäilmaan liittyvistä hankinnoista 

  • Helsinki: Sisäilmasto-olosuhteita mittaavien antureiden hankinta Helsingissä Smart & Clean –sisäilmaprojektissa  

  • Espoo: Espoon sisäilmahackthonin hedelmistä nautitaan nyt espoolaisissa kouluissa

  • Vantaa: Alustavia kokemuksia puhdas sisäilma palveluna -hankinnasta

Keskustelu ja toiveet KEINOlle

16.00 Tilaisuus päättyy

 

Tapahtumaan voi osallistua myös Skype-etäyhteydellä. Mikäli haluat mukaan etäyhteyden avulla, lähetä tapahtumalinkki-pyyntö Matti Pihjalamaalle. Yhteystiedot alla.

Lisätietoja

Matti Pihlajamaa, VTT, matti.pihlajamaa@vtt.fi

Sisäilma-kehittäjäryhmän sivu.

 

 

Tagit