Keinoja vaikuttavuustavoitteiden ja seurattavien vaikutusten määrittelyyn

Vaikuttavuusketju on hyvä työväline strategisten vaikuttavuustavoitteiden, hankinnan tavoitteiden, tuotosten ja panosten välisten yhteyksien hahmottamiseen.

hankintojen vaikuttavuusketju kuvattuna

Ketjun äärimmäisenä oikealla oleva osa vaikuttavuus tarkoittaa pidemmän ajan kuluessa syntyvää yhteiskunnallista hyötyä.

Jotta tavoitteena oleva yhteiskunnallinen hyöty voidaan saavuttaa, tarvitaan konkreettisia muutoksia ihmisten käyttäytymisessä ja yhteiskunnan rakenteissa. Nämä muutokset eli vaikutukset määritellään tavoitteeksi asetetun yhteiskunnallisen hyödyn perusteella. Muutosten tulee olla sellaisia, joiden voidaan perustellusti ajatella johtavan yhteiskunnallisen hyödyn syntymiseen.

Teot puolestaan tarkoittavat mitattavaa, tehtyä työtä, joilla vaikutukset on saatu aikaan.

Panokset ovat tekojen vaatimia resursseja, esimerkiksi työtä, osaamista, aikaa, rahaa ja sopimuksia.

Vaikuttavuusketjun mallinnukseen on hyvä osallistaa eri alojen asiantuntijoita sekä palvelujen tilaajia, tuottajia ja käyttäjiä. Mallinnuksessa hyödynnetään tyypillisesti valmista tutkimustietoa, tilastotietoa ja asiantuntija-arvioita. Ilmiöön liittyvää tietoa ja ymmärrystä haetaan myös yli perinteisten tutkimus- ja toimialarajojen. Palveluntuottajalle vaikutusten mallinnus näyttää, millaisia tekoja vaikutukset edellyttävät.

Lataa itsellesi alla näkyvä vaikuttavuusketjun arviointipohja kuvan alla olevasta linkistä. 

Kuva hankintojen vaikutusketjun arviointipohjasta

 

Hankintojen vaikutusketjun arviointipohja (PDF)