Materiaali
Type of material
Uutinen / Artikkeli
Suomen kulutuksesta aiheutuvat päästöt eivät ole laskeneet 2000-luvulla tiedotti SYKE sivuillaan 8.4.2019. Valtaosa päästöistä syntyy kotitalouksien
SYKE on laskenut ensimmäistä kertaa julkisten hankintojen hiilijalanjäljen, joka oli 8,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuonna 2015
Tiekirkkoihin sähköautojen latauspisteet, ekopaaston hyödyntäminen ja kustannustehokkaat tavat säästää ympäristöä ja seurakuntien energiakuluja. Tässä
Vietämme Suomessa 90% ajastamme sisätiloissa mutta j ulkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat tällä hetkellä kansallisesti merkittävä terveydellinen
Ympäristömerkintä Suomi Oy järjestää 2.4.2019 klo 14-15.00 webinaarin, jonka aiheena on Joutsenmerkki julkisessa rakentamisessa. Webinaarissa aihetta
Blogikirjoitus
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 14.3.2019 vuonna 2017 käynnistetyn Tekoälyohjelman loppuraportin . Suomen Tekoälyohjelma on Euroopassa ensimmäisiä laatuaan ja raportissa todetaankin, että Suomi halutaan niiden kansakuntien joukkoon, jotka etujoukossa etsivät ratkaisuja, hyötyvät tästä
Tapahtuma
Sivu
Yksi keino vauhdittaa kestäviä ja innovatiivisia julkisia hankintoja on hakea rahoitustukea Suomesta tai EU:lta. Lue lisää julkisten hankintojen rahoitusmahdollisuuksista: Suomessa EU:ssa