Saavutettavuusseloste

Keino-osaamiskeskuksen verkkopalveluita koskee laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, jossa edellytetään, että julkisten verkkopalvelujen on oltava saavutettavia. Keino-osaamiskeskus työskentelee yhdenvertaisuuden edistämiseksi verkkopalveluissaan tavoitellen sitä, että konsortion tuottamat palvelut ovat helppokäyttöisiä ja kaikkien julkisten organisaatioiden sekä niiden henkilökunnan käytössä tasavertaisesti. 

Alta löydät Keino-osaamiskeskuksen saavutettavuusselosteen, joka koskee sivustoa www.hankintakeino.fi sekä sen kieliversioita. Sivuston saavutettavuus on arvioitu Keino-osaamiskeskuksen omana työnä. Tukena arvioinnissa ovat olleet tekniset työkalut sekä kolmannen osapuolen osittainen, vuonna 2018 toteuttama arviointi teknisestä saavutettavuudesta. Seloste on alun perin julkaistu 22.9.2020. Viimeisimmän päivityksen päivämäärä päivittyy sivun loppuun, kun sellaisia julkaistaan.

Verkkopalvelun saavutettavuuden tila

Hankintakeino.fi-verkkopalvelu täyttää suurelta osin em. lain saavutettavuusvaatimukset. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta sivustolla ei ole kriittisiä saavutettavuuspuutteita (täyttää WCAG-ohjeistuksen A- ja AA-tason kriittiset vaatimukset).

Yleisen verkkopalvelun toimivuuden kannalta tilanne on melko hyvä. Alla on listaus erillisistä palveluista tai toteutuksista, joissa on parannettavaa ja joiden saavutettavuutta suunnitellaan parannettavan.

Valikon toimivuus

Hankintakeino.fi-verkkopalvelun valikossa on muutamia toimivuusongelmia, kuten se, että tietyissä tilanteessa valikko näkyy vain osittain ja joillakin vanhoilla selaimella on ongelmia. Nämä ongelmat ovat myös saavutettavuusongelmia. Tulemme korjaamaan valikon toimivuutta vuoden 2020 aikana, ja samassa yhteydessä varmistamme, että toteutus on kaikin tavoin saavutettavuusvaatimusten mukainen.

Liitetiedostot

Sivustolla ennen 23.9.2020 julkaistuista liitetiedostoista kaikki eivät ole vaatimusten mukaisia. Näissä tapauksissa liitteet on mahdollista pyytää saavutettavana versiona. Ole näissä tapauksissa meihin yhteydessä kohdassa saavutettavuuspalaute esitellyillä tavoilla.

Videot

Hankintakeino.fi-verkkopalveluun on upotettu videoita, joita voi katsoa suoraan sivustolla. Nämä ovat kaikki tekstitettyjä. 
Lisäksi sivustolla on myös linkkejä Keino-osaamiskeskuksen tuottamiin videoihin, joita ei voi katsoa suoraan verkkopalvelussa vaan pelkästään avaamalla videot palvelun ulkopuolella: Youtube-sivustolla hankintakeino-kanavalla

Hankintakeino.fi-verkkopalveluun on linkitetty videoita, jotka sijaitsevat Youtube-sivustolla ja joissa ei ole tekstitystä ovat pääosin yli 5 minuutin mittaisia (esimerkiksi webinaaritallenteet). Ensisijainen menettelytapamme täyttää saavutettavuusvaateet kyseisten videoiden osalta on se, että niistä on tehty uutismuotoinen yhteenveto videon kuvaukseen. 

Videotiedostoja julkaisemme Hankintakeino.fin ja Youtube-verkkopalvelun hankintakeino-kanavan lisäksi tai sijaan myös hankintakeino-kanavalla Twitterissä ja Linkedinissä. Nämä videot ovat aina tekstitettyjä.

Toteutamme videoiden tekstityksen SRT-tiedostoina. Eli julkaistessamme videon Youtubessa mukaan tiedostomuodossa. Syyskuussa 2020 Twitter-tilimme muoto ei sallinut vielä SRT-tiedoston käyttöä. Tätä selvitämme syksyllä 2020. Twitterissä julkaistavat videot löytyvät tekstitettynä muista palveluista.

Erillissovellukset osana verkkopalvelua

KEINO-osaamiskeskus on koonnut Suomessa tehtyjä tutkimuksia kestäviin ja innovatiivisiin julkisiin hankinnoista liittyen alla Tableau-työvälineellä toteutettuun taulukkoon. Taulukko on upotettu osaksi verkkopalveluamme. Palvelun saavutettavuus tullaan arvioimaan syksyllä 2020, ja toteutamme tarvittaessa muutoksia palveluun.

Saavutettavuuspalaute

Jos huomaat sivustolla saavutettavuusongelmia, lähetä meille palautetta verkkolomakkeemme kautta. Vastauksessa voi mennä 14 päivää, mutta ongelmien korjauksessa mahdollisesti myös pidempään.

Anna saavutettavuuspalautetta tällä verkkolomakkeella

Mikäli et voi lähettää palautetta lomakkeen kautta, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen palvelu@hankintakeino.fi. Toivomme, että laitatte otsikkokenttään myös maininnan "saavutettavuuspalaute", niin palaute ohjataan nopeasti oikeille henkilöille.

Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen tai et saa vastausta lainkaan kahden viikon aikana, voit antaa palautteen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sivulla kerrotaan, miten valituksen voi tehdä ja miten asia käsitellään.

Valvontaviranomainen

Valvontaviranomaisen yhteystiedot
Etelä-Suomen aluehallintovirasto,
Saavutettavuuden valvonnan yksikkö
www.saavutettavuusvaatimukset.fi
saavutettavuus@avi.fi
Puhelinnumero vaihde 0295 016 000

Keino-osaamiskeskuksen yhteystiedot saavutettavuuteen liittyen

Voit olla halutessasi yhteydessä verkkopalvelusta vastaavaan Kuntaliiton viestinnän erityisasiantuntijaan Karin Metsäpeltoon. Huomioi, että varsinainen saavutettavuuspalaute on syytä antaa yllä mainitun lomakkeen tai asiakaspalvelun kautta.