Esimerkki: Mittarien valinta

Jyväskylän nuorten syrjäytymisen ehkäisy

Mittarien tunnistaminen

Vaikutusten arviointi Jyväskylässä edellyttää uusien työkalujen käyttöönottoa, sillä dataa vaikutuksista ei tällä hetkellä kerätä toiminnan tueksi tai vaikutusten arvioimiseksi. Esimerkiksi luvattomat koulupoissaolot kirjataan rekisteriin, mutta tietoa ei käytetä ylätasolla toiminnan suunnittelussa ja johtamisessa. 

Subjektiivisen hyvinvoinnin seuranta edellyttää uusien työkalujen käyttöönottoa. Luotettavia mittareita on olemassa, mutta tietoa ei välttämättä kerätä systemaattisesti. 

Mittarien valinnassa on varmistettava datan saatavuus koko hankinnan ajan, koska maksuperusteet on sidottu vaikutusten aikaansaamiseen Jyväskylän tapauksessa noin kymmenen vuoden ajan. Tulosmittarit on valittu siten, että data on saatavilla Jyväskylän omista rekistereistä, eikä ulkopuolista dataa tarvita.

 Lähteet ja lisämateriaalia:

Tampereen Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä Sotkanet.fi palvelusta löytyy tilastoja sekä erilaisia indikaattoreita suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista

TOIMIA-tietokanta, jossa julkaistaan toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallisen asiantuntijaverkoston (TOIMIA) valmistelemia suosituksia ja arviointeja suosituksiin liittyvistä mittareista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämä Terveytemme.fi -sivusto tarjoaa tilasto- ja seuranta­tietoja väestön terveydestä ja hyvinvoinnista alueittain ja väestö­ryhmittäin

Valtion nuorisoneuvoston ylläpitämä sivusto, josta löytyy nuorisoon liittyviä barometreja ja indikaattoreita