Hankintojen strategiset linjaukset

Hankintojen strategiset linjaukset voidaan laatia, kun vähintään koko organisaation visio ja missio ovat selvillä, ja hankintojen nykytilaa on analysoitu riittävän monipuolisesti. Linjaukset voivat liittyä siihen, miten hankintoja toteutetaan yhteistyössä. Tällöin linjauksena saattaa olla esimerkiksi, että tietynlaiset hankinnat toteutetaan yhteishankintana, perusteellisen markkinavuoropuhelun tai vahvan ennakkoarvioinnin perusteella. Samoin voidaan linjata hankintoihin liittyvän osaamisen ylläpitämisestä ja kartuttamisesta sekä prosesseista, joilla merkittävimmät hankinnat pyritään tunnistamaan. 

Tyypillistä on myös kirjoittaa linjauksia siitä, miten hankinnoilla tuetaan organisaation taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristötavoitteita, kuten elinvoimaa, työllisyyttä ja hiilineutraaliutta. Esimerkkejä erilaisista linjauksista löytyy sivuilta, joilla käsitellään taloudellista , sosiaalista ja ekologista kestävyyttä hankinnoissa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja. Lisäksi voit perehtyä käytännön elämästä poimittuihin julkisten hankintojen johtamisen esimerkkeihin.

Hyvän yleiskuvan laajasti kannatetuista julkisten hankintojen linjauksista saa, kun perehtyy Hankinta-Suomen tahtotiloihin. Hankinta-Suomi on valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton yhdessä tekemä toimenpideohjelma, jolla edistetään julkisten hankintojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä julkisen talouden kestävyyttä koko Suomessa.