Haitallisten aineiden vähentäminen varhaiskasvatuksen hankinnoissa – kestävien hankintojen green deal –sopimuksen puitteissa laaditut

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme eli kooste alla olevista uutisista suoraan sähköpostiisi. Voit valita sinua kiinnostavat aiheet, jolloin lähetämme sinulle postia vain niistä. Sinulla on myös mahdollisuus ilmoittaa tapahtumakalenteriimme oma, kestäviin ja/tai innovatiivisiin hankintoihin liittyvä maksuton tilaisuutesi.
Haitallisten aineiden vähentäminen varhaiskasvatuksen hankinnoissa – kestävien hankintojen green deal –sopimuksen puitteissa laaditut
Julkisten hankintojen kestävyyttä voi vauhdittaa vaikuttavasti, kunhan työlle tarjotaan laajempaa taustatukea, aikataulut, työkalut ja keskusteluja
Suomeen on viime vuosina perustettu lukuisia verkostoja, joiden tavoitteena on edistää kiertotaloutta siten, että verkoston toimijat, kuten yritykset, kaupungit ja korkeakoulut tuottavat toisilleen lisäarvoa. Näitä verkostoja kutsutaan kiertotalousekosysteemeiksi. Perinteisessä esimerkissä
KEINO-osaamiskeskuksen neljäs hankintojen vaikuttavuuden johtamisen kehitysohjelma KEINO-akatemia on käynnistynyt lokakuussa, ja jatkaa ensi vuoden
KEINO-osaamiskeskuksen neljäosaisen Futucast podcast -sarjan toisessa osassa Isak Rautio keskustelee Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren johtajan
Terveydenhuollon toiminnasta aiheutuu 5 % Suomen kansallisesta hiilijalanjäljestä. Tuosta osuudesta terveydenhuollon yksiköissä tehtävät hankinnat
Innovatiivisilla julkisilla hankinnoilla voidaan saavuttaa haluttuja yhteiskunnallisia ja yritysvaikutuksia. Uusien ratkaisujen tehokas skaalautuminen eli ratkaisujen leviäminen, käyttöönoton laajeneminen ja soveltaminen uusiin käyttökohteisiin on erityisen tärkeää silloin, kun uudella ratkaisulla
Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamassa hankkeessa vauhditetaan kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä järjestämällä yhteispohjoismaisia
Julkiseen rakentamiseen sisältyy suuri kiertotalouden vaikutuspotentiaali. Rakennushankkeissa käytetään runsaasti luonnonvaroja ja niiden
Elokuun lopussa joukko yksityisen ja julkisen sektorin edustajia kokoontui yhteen keskustelemaan ja kuulemaan puheenvuoroja, jotka käsittelivät