Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomaisen osaamiskeskus, KEINO, on avannut hankehaun koskien alueellista
Ajankohtaista
Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme eli kooste alla olevista uutisista suoraan sähköpostiisi. Voit valita sinua kiinnostavat aiheet, jolloin lähetämme sinulle postia vain niistä. Sinulla on myös mahdollisuus ilmoittaa tapahtumakalenteriimme oma, kestäviin ja/tai innovatiivisiin hankintoihin liittyvä maksuton tilaisuutesi.
Julkisella sektorilla on merkittävä rooli energiatehokkaiden ja kestävien valintojen tekemisessä. Tekemällä vastuullisia hankintoja julkinen sektori
Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista vastaavien virkamiesten sekä valtakunnan tason hankinta
KEINO-osaamiskeskus järjesti jäsenensä Motivan johdolla 4.9.2018 julkisille hankintayksiköille infotilaisuuden hankintojen Green Deal -sopimuksista
Tulosperusteisia SIB-rahoitussopimuksia suunnitellaan ja valmistellaan parhaillaan monissa kunnissa. Ensi vaiheessa se tarkoittaa datan keräämistä
KEINO- osaamiskeskus on käynnistänyt kyselyn, jonka avulla selvitetään, millaisella tasolla kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen
KEINO osallistuu Kuntamarkkinoihin! Tule tapaamaan asiantuntijoitamme ja kuulemaan toiminnastamme seuraavina ajankohtina: 12.9. klo 12.00-13.00
Olet ehkä huomannut, että www.hankintakeino.fi, www.upphandlingskompetens.fi ja www.procurementcompetence.fi sivustot näyttävät nyt hiukan erilaisilta
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO on käynnistänyt kartoituksen siitä, miten hankintoja johdetaan
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskus KEINO etsii vähäpäästöisistä urakointi- ja työkonehankinnoista kiinnostuneita
Alustatalous on käsite, joka myös julkisten toimijoiden on syytä ymmärtää. Se mahdollistaa erilaisten data- ja vuorovaikutusalustojen avulla
KEINO osaamiskeskus on mukana EU Urban Agendaan liittyvässä innovatiivisten ja vastuullisten hankintojen hankkeessa ”Partnership on Innovative and
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO esitteli toimintaansa täyteen varatussa tapahtumassa Helsingin
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO esittelee toimintaansa asiakkailleen Helsingissä Kuntatalossa
(Motiva, Kuntaliitto, VTT, Business Finland, SYKE, Hansel, KL-Kuntahankinnat ja Sitra tiedottavat 13.3.2018) Suomalaisia kestäviä ja innovatiivisia