Vähähiilisten hankintojen webinaarisarja käynnistyi – linjoilla yli 250 hankinta-asiantuntijaa

Vähähiiliset hankkinat

KEINO-osaamiskeskus järjesti 2.6.2020 Vähähiilisten hankintojen webinaarisarjan ensimmäisen johdanto-osan. Johdannossa keskityttiin hiilineutraalin Suomen tavoitteisiin, hankintojen hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten havainnollistamiseen sekä hankintojen tunnistamiseen keinona saavuttaa organisaation strategiset tavoitteet.

Kolmiosainen webinaarisarja on suunniteltu yhteistyössä keinolaisten sekä kaupunkien kanssa.

-Vähähiilisten hankintojen webinaarisarjalle on tarvetta. Osallistujille lähetetystä ennakkokyselystä kävi selville, että yli puolet vastaajista on vasta aloittelemassa vähähiilisiä hankintoja, kertoo KEINO-osaamiskeskuksen johtava asiantuntija Elina Ojala Motiva Oy:sta.  

Hankintojen hiilijalanjälki on tunnistettu

SYKEen erikoistutkija Katriina Alhola kertoi vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen perusteella euromäärältään ja hiilijalanjäljeltään merkittävimmistä hankinnoista. Sen mukaan suurimmat päästöt aiheutuvat lämmön ja sähkön hankinnoista, rakennuspalveluista, maa- ja vesirakenteiden korjaus- ja kunnossapitopalveluista sekä matkustus- ja kuljetuspalveluista. Näiden lisäksi elintarvikkeet, puhtaanapito- ja pesulapalvelut, poltto- ja voiteluaineet sekä lääkkeet ja hoitotarvikkeet synnyttivät ison osan päästöistä. On hyvä huomioida, että palveluilla on pienempi päästökerroin kuin tavaroilla, mutta palveluja hankitaan kuitenkin paljon verrattuna konkreettisiin tuotteisiin. Palveluiden vaikutus voi olla jopa puolet kunnan hankintojen hiilijalanjäljestä.

Dataa hyödyntämällä oikeaan suuntaan

Hankintojen hiilijalanjälkeä mietittäessä on hyvä tunnistaa, mitä hiilijalanjälkitieto itse asiassa pitää sisällään ja miten sitä voidaan hyödyntää. Hiilijalanjälkitieto kertoo kasvihuonekaasupäästöt tuotteen tai palvelun elinkaaren ajalta. Kasvihuonekaasut pitävät sisällään hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin ja f-kaasut, yksikkönä kg CO2e.

Hiilijalanjälkitietoon ei kuitenkaan sisälly hankittavan tuotteen tai palvelun muita merkittäviä ympäristövaikutuksia, esimerkiksi kiertotalouteen liittyviä näkökohtia ja ominaisuuksia, kuten monikäyttöisyys, korjattavuus, käyttöaste, kierrätettävyys, uusiomateriaalien osuus jne.

Vaikuttavuutta ja strategista johtamista

Julkisten organisaatioiden on tärkeää tunnistaa, mistä syntyvät hankintojen ja investointien suurimmat päästöt ja millä hankinnoilla voidaan vastata organisaatioiden omiin strategisiin tavoitteisiin ja mitä kehittämistoimenpiteitä nämä tarvitsevat toteutuakseen. Juho Pursimo esitteli webinaarissa Hankintapulssi-työkalua, joka perustuu hankintayksikön ostolaskudataan. Sen pohjalta voidaan hankintamenokategorioittain arvioida päästötietoja, jotka on laskettu Suomen keskimääräisellä päästökertoimella. Näin voidaan arvioida merkittäviä tuoteryhmiä suhteessa käytettyihin euroihin ja syntyviin päästöihin.



Johtava asiantuntija Salla Koivusalo Motivasta toi esiin seitsemän pointin listauksen, jota hyödyntämällä on mahdollista liittää strategiatavoitteet hankintoihin, tunnistaa kehittämisen kohteet ja missä hankinnoissa on erityistä vaikuttavuutta, ottaa aktiivisesti mukaan johtaminen ja seuranta, sekä tehdä yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa

Seuraavaksi pureudutaan esimerkkeihin

Webinaarisarjan ensimmäinen osio sai osallistujilta hyvää palautetta. Suurin osa koki, että tieto oli tuotu oikealle tasolle ja he oppivat jotain uutta.

Webinaarisarjan toinen osa järjestetään 11.9. klo 9.00-10.30. Toisen osan teemana ovat lainsäädäntö, laskurien hyödyntäminen ja konkreettiset esimerkit hankintayksiköiltä.

Ilmoittautuminen KEINO-osaamiskeskuksen nettisivuilla

Tutustu 1. osan materiaaleihin

 

Vähähiiliset julkiset hankkinat -webinaarisarjan ensimmäisen osan tallenne ja esitysmateriaalit

 

Ilmoittaudu webinaarisarjan 2. osioon