Miksi ja miten innovatiivisia hankintoja johdetaan?

paperilennokit joista yksi lähtee kohti tulevaisuutta

Innovatiivisilla hankinnoilla on suuri merkitys julkishallinnon organisaatioille ja yhteiskunnalle. Innovatiivisia hankintoja tehdessään hankintayksiköt tarttuvat ajantasaiseen teknologiaan ja pyrkivät ostamaan tavoitteellisesti vaikuttavampia ja laadukkaampia tuotteita ja palveluita. Yhteiskunnan kannalta innovatiiviset hankinnat vauhdittavat teknologista kehitystä ja tukevat aikamme isojen haasteiden ratkaisemista.

Jotta hyödyt saataisiin lunastettua, on innovatiivisten hankintojen johtaminen ja innovatiivisille hankinnoille otollisen organisaatioympäristön muodostaminen tärkeää.

KEINO-osaamiskeskus järjesti kesäkuussa webinaarin, jossa pureuduttiin innovatiivisten hankintojen johtamiseen. Ville Valovirta VTT:ltä nosti tilaisuudessa esille innovatiivisten hankintojen johtamiseen liittyviä näkökulmia. Havainnot pohjautuivat viime syksynä toteutettuun innovatiivisten hankintojen johtamisen akatemiaan. Webinaarissa kuultiin myös oppeja ja havaintoja kahdelta akatemiaan osallistuneelta organisaatiolta, eli Turun kaupungilta ja Maanmittauslaitokselta.

Webinaarin tallenne on katsottavissa YouTubessa.

 

tags