Hankintojen vaikuttavuuden johtamisen ohjelmaan valittiin 26 uutta organisaatiota

KEINO-akatemia 2020-2021 symboli

KEINO-osaamiskeskuksen hankintojen strategisen johtamisen ohjelma, KEINO-akatemia, alkaa syksyllä 2020. Julkisorganisaatiolle tarkoitettu puolivuotinen ohjelma järjestetään toistamiseen suuren suosionsa takia.  

Hakijoista reilusti yli puolet haki mukaan ensimmäistä kertaa, ja osa oli hakenut myös syksyllä 2019. Hakijoiden joukkoon saatiin tänä vuonna myös ensimmäiset kirkolliset organisaatiot.

”Olemme todella iloisia, että saamme tarjota kehittämisohjelman uudelleen myös viimeksi poisjääneille hankintaorganisaatioille mahdollisuuden kehittää hankintojensa vaikuttavuuden johtamista. Samalla mukaan tulevat myös meille täysin uudet organisaatiot, joiden hakemusten runsas määrä yllätti meidät näinkin haastavan kevään huomioon ottaen”, kertoo KEINO-akatemian kokonaiskoordinoinnista vastaava erityisasiantuntija Perttu Pohjonen Suomen Kuntaliitosta.

Vaikuttavien hankintojen kehittämisohjelman tarkoituksena on auttaa julkisorganisaatiota tunnistamaan hankintojensa vaikutuksia ja suunnittelemaan sekä suuntaamaan niitä tehokkaammin organisaation oman strategian näkökulmasta. Vuoden 2019 KEINO-akatemian palautteen pohjalta KEINO-osaamiskeskus on kehittänyt ohjelmaa yhä vuorovaikutteisempaan suuntaan.  

”Saimme paljon kiitosta siitä, että jaoimme osallistujat pienryhmiin keskustelemaan haasteistaan, työskentelemään sekä oppimaan toisiltaan. Teetimme ohjelman lähiopetuksen aikana myös erilaisia sparraustehtäviä, jotka koettiin hyödyllisiksi. Tänä vuonna haluamme ohjelmasta vieläkin vuorovaikutteisemman ja pyrimme muodostamaan pienryhmien lisäksi myös ns. sparrauspareja, jotka tukevat toisiaan koko ohjelman ajan”, Pohjonen paljastaa. 

Vuoden 2020 KEINO-akatemia käynnistyy 22. syyskuuta, kun valittujen organisaatioiden edustajat kokoontuvat Helsinkiin ensimmäiselle lähiopetusjaksolle.  

Katso vuoden KEINO-akatemiaan 2020-2021 osallistuvat organisaatiot tästä  

Lue lisää KEINO-akatemiasta täältä 

tags