Tulevaisuuden tekstiilihankinnat -kehittäjäryhmän käynnistystilaisuus

Henkilö tutkii tulevaisuuden vaatekatalogia

Tapahtuman tiedot

Aloituspäivämäärä
Päättymispäivä
Tapahtumakaupunki
Teams-webinaari
Tapahtuman järjestäjä
KEINO

KEINO-osaamiskeskus käynnistää tulevaisuuden tekstiilihankintoihin pureutuvan kehittäjäryhmän. Kehittäjäryhmässä tunnistetaan kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion organisaatioiden kehitystarpeita ja tuetaan hankkijoita tekemään kestäviä, innovatiivisia ja kiertotaloutta tukevia tekstiilihankintoja.

Huhtikuussa järjestettävässä tilaisuudessa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja mm. vastuullisista tekstiilihankinnoista, alan nykytilasta, innovaatioista ja markkinakehityksestä. Esimerkkeinä kuullaan Sakupe Oy:n ja Rikosseuraamuslaitoksen toteuttamista tekstiilihankinnoista.

Tilaisuudessa kerrotaan kehittäjäryhmätoiminnan periaatteista ja tavoitteista sekä kartoitetaan tekstiilien ja tekstiilipalveluiden hankkijoiden kiinnostus osallistua julkisten tekstiilihankintojen kehittämiseen yhdessä alan toimijoiden kanssa. Tilaisuuteen osallistuminen ei sido osallistujia kehittäjäryhmätoimintaan.

Ohjelma

  • Kehittäjäryhmän tavoitteet – Ville Valovirta, KEINO-osaamiskeskus
  • Kohti laadukkaampia julkisia tekstiilihankintoja – Varpu Laankoski, Suomen Tekstiili ja Muoti ry.
  • Kestävän tekstiilialan innovaatiot ja markkinakehitys – tutkimusprofessori Ali Harlin, VTT  
  • Esimerkki Sakupe Oy:n kestävästä tekstiilihankinnasta – Ulla Lappalainen, Sakupe Oy
  • Rikosseuraamuslaitoksen virkavaatteiden kokonaispalvelun hankinta – Ilkka Sihvola, Hansel  
  • Osallistujien yhteistyön kiinnostuksen kohteiden ideointi
  • Kehittäjäryhmän yhteistyön seuraavat askeleet

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 20.4. alla olevan linkin kautta.

 

Tutustu KEINOn kehittäjäryhmätoimintaan >>

 

Tagit