

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO järjestää 23.11.2022 klo 13-16 ennakoivan markkinavuoropuhelun liittyen sähköisten työkoneiden lataamiseen rakennustyömailla.
Markkinavuoropuhelussa keskitytään siihen, miten sähköistä käyttövoimaa hyödyntävät työkoneet ja kuljetusajoneuvot ladataan tulevaisuudessa työmaaympäristössä sekä siihen, mikä on eri toimijoiden rooli latauksen järjestämisessä. Tilaisuudessa myös kuullaan Norjan kokemuksia sekä yritysten esittelyitä.
Tilaisuus on osa suurten kaupunkien, julkisten tilaajaorganisaatioiden ja valtion solmiman päästöttömien työmaiden green deal -sopimuksen toimeenpanoa. Lisätietoja: Päästöttömät työmaat -green deal sopimus.
Tilaisuuden tavoitteena on auttaa rakennusurakoihin osallistuvia yrityksiä, sähköverkkoyrityksiä sekä muita osapuolia tunnistamaan työmaiden etenevän sähköistymisen tuomia mahdollisuuksia tuotekehitykselle ja liiketoiminnan kehittämiselle. Tilaisuudella pyritään myös edesauttamaan sähköisten työkoneiden yleistymistä ja madaltamaan kynnystä niitä edistävien tarjouspyyntöjen laadintaan.
Tauko
Tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa 15.12. asti.
Tilaisuuden alun esitykset
Yritysesittelyt