Suomen hankintahistoriassa tehtiin perustavanlaatuinen harppaus

Suomeen perustetaan laaja-alainen julkisten hankintojen yhteistyöfoorumi Hankinta-Suomi, jonka tarkoituksena on laatia Suomelle ensimmäinen, yhteinen julkisten hankintojen strategia vuoden 2019-2020 aikana. Valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton yhteistyönä perustaman foorumin toiminta lanseerattiin kutsuvierastilaisuudessa 9.5.2019 ja sen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2019.

"Tuossa muutaman korttelin päässä on joukko ihmisiä, jotka pohtivat ongelmaa, johon täällä on ratkaisu", Kuvassa esityskalvoaloitti valtiosihteeri Martti Hetemäki herättelevästi tilaisuuden avauspuheenvuorossa. Kyseisellä joukolla Hetemäki viittasi hallitusohjelmaa laativiin puolueisiin ja ongelmalla siihen, mistä löytyisi raha kaikkiin seuraavalla hallituskaudella tarvittaviin toimenpiteisiin.

Ratkaisuna, joskaan ei kokonaisvaltaisesti, on juurikin se, mikä Hankinta-Suomi-yhteistyöfoorumin yksi tavoite ja ydinajatus on: hankintasäästöjen toteuttaminen yhteisen, kansallisen hankintastrategian kautta. Kyseisten säästöjen volyymi on OECD:n selvityksen jopa 25% Suomen julkisista hankinnoista, mikä euromääräisesti tarkoittaa noin 8.75 miljardin säästöjä vuosittain.

Kansallisen hankintastrategian mahdollisuudet ja toimijat

Vaikka Hankinta-Suomen perustaminen ei yksinään ratkaise säästöpotentiaalin toteutumista, toimii se perustana potentiaalin hyödyntämiselle. ”Kansallinen hankintastrategia mahdollistaa sen, että suuntaamalla hankintavolyymia strategisesti oikeaan suuntaan on mahdollista saada aikaan esimerkiksi parempia julkishallinnollisia palveluja sekä parempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tämä voi tarkoittaa ympäristöpäästöjen vähenemistä, työttömien työllistämistä tai innovatiivisia markkina-avauksia. Tietenkään ”pelkät” strategiset linjaukset eivät riitä, vaan tarvitaan myös niiden toimeenpanoa. Valtio- ja kuntapäättäjät ovat avainasemassa siinä, miten kyseisiin toimiin kannustetaan”, kertoo johtava lakimies Katariina Huikko Kuntaliitosta.

Yhteistyö ei kuitenkaan ole tarpeen tai koske vain julkisorganisaatioiden keskinäistä keskustelua. Myös yrityskenttä on tarkoitus ottaa mukaan keskusteluun. Tilaisuudessa Suomen Yrittäjiä edustanut hankinta-asiamies Susanna-Sofia Keskinarkaus, alleviivasikin tilaisuudessa, että onnistuneessa hankintastrategiassa tilaajan ja toimittajan edut ovat tasapainossa, mikä voidaan saavuttaa vain (markkina)vuoropuhelulla.  

Kansallisen hankintastrategian haasteetKuvassa kuva kahvitauolta

Ratkaisun avaimiksi niin kansallisen strategian kuin yhteistyön ja vuorovaikutuksen osalta nostettiin tilaisuuden erinäisissä kommenteissa ja puheenvuoroissa hankintadatan kerääminen ja hyödyntäminen. Tietoa siitä, paljonko käytetään, mihin ja millaisia tuloksia käytetyllä euromäärällä saavutetaan, on vielä harvinaisen vähän. Hansel Oy:n kategoriajohtaja Susanna Närvänen toi esityksessään esiin myös Euroopan komission kartoittamia haasteita kuten hankintamenettelyjen monimutkaisuus ja digitalisaation hitaus.

Hyviä esimerkkejä esimerkiksi kuntien ja kaupunkien laatimista hankintastrategioista sekä niiden jalkauttamisesta on kuitenkin olemassa ja näiden esimerkkien skaalautumista foorumissa pyritään edistämään. ”Tarkoituksena on saavuttaa yhteisesti sovittu näkemys siitä mitä julkisissa hankinnoissa käytetyillä yhteisillä varoilla tavoitellaan ja miten näihin tavoitteisiin päästään – yhdessä. Vuorovaikutus sekä osaamisen kehittäminen ja jakaminen ovat avainroolissa”, summaa valtiovarainministeriö lainsäädäntöneuvos Tarja Sinivuori-Boldt.

Katso myös

Julkisten hankintojen yhteistyöfoorumi Hankinta-Suomi kehittää hankintojen strategista vaikuttavuutta (Valtiovarainministeriön tiedote 9.5.)

Hankinta-Suomi -yhteistyöfoorumin lanseeraustilaisuus (Videotallenne tilaisuudesta 9.5.2019)







 

tags