Suomalaisille hankinnoille menestystä eurooppalaisessa kestävien ja innovatiivisten hankintojen Procura+ -kilpailussa

Helsingin keskustakirjasto Oodin robotiikkaratkaisun hankinta ja Helsingin Olympiastadionin istuinurakka olivat kumpikin ehdolla eurooppalaisessa kestävien ja innovatiivsiten hankintojen Procura+ -kilpailussa, jonka palkintojenjakotilaisuus järjestettiin Norjassa 24.9.19. Kumpikin sijoittui omassa kategoriassaan onnistuneesti toiseksi ja sai kunniamaininnan loistavasta hankinnasta.

Eurooppalainen kestävien ja innovatiivisten hankintojen verkosto Procura+ palkitsee vuosittaisessa kilpailussa menestyneitä edelläkävijähankintoja, jotka parantavat merkittävästi julkistoimijan prosesseja ja palveluita.

"On tärkeää nostaa esiin onnistuneita edelläkävijähankintoja, joista muut voivat oppia. Kilpailuihin osallistuminen on myös hyvä keino viestiä suomalaisten hankintayksiköiden osaamisesta ja lisätä näkyvyyttä maailmalla", toteaa KEINO-asiantuntija Elina Ojala Motivasta.

 

Hankkijat tyytyväisiä kilpailun tulokseen 

kuva palkintojenjakotilaisuudesta
Kuva palkintojenjakotilaisuudesta Norjasta. Ensimmäisenä vasemmalta Romeo Pulli, toisena Jukka Lallo. Kuva: Jan Inge Haga

Toinen sija kansainvälisessä kilpailussa on hieno tunnustus hyvin onnistuneesta hankinnasta. "Olimme tyytyväisiä jo finaalipaikan saavuttamisesta, ja toinen sija on mielestämme huikea suoritus", kertoo Olympiastadionin perusparannuksen projektipäällikkö Jukka Lallo Helsingin kaupungilta.

Olympiastadionin istuinten hankinta sijoittui toiseksi Vuoden innovatiivisin hankinta -kategoriassa.

Paljon esillä olleen keskustakirjasto Oodin robotiikkahankinnassa mukana ollut ICT-asiantuntija Romeo Pulli iloitsee siitä, että nyt myös onnistunut hankinta sai kiitosta. "Kilpailuun osallistuminen kannatti. Palkintojenjakotilaisuudessa pääsimme jakamaan kokemuksiamme ja kuulemaan parhaita oppeja muilta innovatiivisia julkisia hankintoja tehneiltä organisaatioilta", Pulli sanoo.

Oodin robotiikkahankinta palkittiin Vuoden innovatiivisin ICT-hankinta -kategoriassa. 

 

Kilpailussa mukana edelläkävijähankintoja ympäri Eurooppaa

Vuoden innovatiivisin ICT-hankinta -kategorian voittajaksi selviytyi sveitsiläisten vetämä kymmenen julkisen tutkimusorganisaation yhteinen esikaupallinen hankinta. Yhteishankkeessa haettiin ratkaisua suurista tutkimushankkeista kertyvän big datan standardisointiin, analysointiin ja kokoamiseen yhteiselle alustalle. 

Vuoden innovatiivisin hankinta -kategorian voiton vei Frederiksbergin kunta Tanskasta. Voittaneen innovatiivisen hankinnan tavoitteena oli parantaa viemäriverkoston toimivuutta ja kehittää ratkaisuja rankkasateiden hallintaan. 

Vuoden kestävä hankinta ja Vuoden innovatiivinen hankintamenettely -kategorioiden voittajista sekä muista kilpailuun osallistuneista hankinnoista voit lukea lisää Procura+ -kilpailun sivuilta. 

 

Lisätietoja

Lue lisää Oodin ja Olympiastadionin hankinnoista sivuiltamme löytyvistä case-korteista:

Case Oodi

Case Olympiastadion

Onko sinulla mielessäsi onnistunut kestävä ja/tai innovatiivinen hankinta, josta muiden kannattaisi oppia? Ilmianna hankinta: palvelu@hankintakeino.fi