KEINOn verkkokoulutussuunnittelu käynnistyi

Keinoja kouluttautua vaikuttavaksi hankkijaksi

KEINO-osaamiskeskus toteutti syyskuussa 2018 laajan kansallisen kyselyn, jonka avulla kartoitettiin kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamista Suomessa. Kyselyn tulosten perusteella KEINO on lähtenyt suunnittelemaan verkossa toteutettavaa peruskoulutusta hankintojen kestävyydestä ja innovatiivisuudesta. Tämän jälkeen tuotetaan mahdollisesti täydentäviä, syvemmän tietotason koulutuspaketteja. 

Koulutus toteutetaan yhdessä HAUS kehittämiskeskuksen kanssa ja se on avoin kaikille julkisia hankintoja tekeville henkilöille, jotka haluavat oppia sen, mitä kestävät ja innovatiiviset hankinnat ovat.  

”Hankinnat käynnistävät julkisella sektorilla valtavien vaikutusten ketjun, mitä moni ei vielä ymmärrä. Julkisen sektorin tuotteisiin ja palveluihin käyttämät miljardit eurot eivät vaikuta pelkästään veronmaksajien kukkaroihin vaan heidän hyvinvoinnistaan aina yritysten liiketoimintaan ja esimerkiksi hankintojen päästövaikutusten kautta koko maapallon ilmastonmuutokseen - jos ja kun asian haluaa kärjistää”, selittää Anna Tonteri, vaikuttavuusinvestoimisen johtava asiantuntija Sitrasta. ”Tämän haluamme ensisijaisesti koulutuksessa opettaa ja viestiä."  

”Peruskoulutuksessa pureudutaan siihen, mitä vastuulliset hankinnat ja niillä tuotettavat vaikutukset ovat ja mistä lähteä liikkeelle oikeanlaisten vaikutusten saavuttamiseksi”, jatkaa Liisa Lehtomäki, kehityspäällikkö Hanselilta.  

Koulutus tulee tarjoamaan tietoa siitä, mitä kestävät hankinnat ovat, miksi ne ovat tärkeitä ja miten ne tulisi toteuttaa. Koulutuksen rakenteeksi on kaavailtu seuraavaa: Luonnos koulutuksen rakenteesta paperilla

  • Taustat ja perustelut 

  • Kestävät ja innovatiiviset hankinnat joukkuelajina 

  • Tavoitteiden asettaminen ja vaikuttavuus 

  • Reunaehdot ja vaihtoehtojen kartoitus 

  • Keskeiset keinot 

  • Mittaaminen arviointi ja seuranta 

  • Tuki, palvelut ja lisätiedot 

”Verkkokoulutus tulee antamaan hyvän kehyksen sille, mitä kestävät ja innovatiiviset hankinnat ovat. Asiaa on kuitenkin paljon ja kohderyhmäkin on laaja, joten haasteena on tiivistää tärkeä ja laaja kokonaisuus selkeäksi, itse opiskeltavaksi paketiksi. Toivottavasti saamme mahdollisimman monen suorittamaan perusteet ja antamaan palautetta, jotta voimme kehittää syväluotaavampia ja kohdennetumpia mahdollisia jatkokoulutuksia verkkoon kaikkien saataville”, esittää KEINOn viestintävastaava Karin Metsäpelto Kuntaliitosta.  

KEINO-osaamiskeskuksen verkkokoulutus julkaistaan elo-syyskuussa 2019.  Pilottiryhmään, jonka toivotaan kommentoivan testaavan verkkokoulutusta ennen julkaisua, voi ilmoittautua tästä linkistä  19.5. mennessä. Lomakkeelle voi myös jättää kommentteja/kysymyksiä ja toiveita koulutuksen suunnittelijoille. 

Päivitys 1.5.2019: koulutus julkaistaan jo kesäkuussa 2019!

Koulutuksen suunnittelutyöpaja

tags