Julkisten hankintojen hiilijalanjälki laskettu ensimmäistä kertaa

Suomen kulutuksesta aiheutuvat päästöt eivät ole laskeneet 2000-luvulla tiedotti SYKE sivuillaan 8.4.2019. Valtaosa päästöistä syntyy kotitalouksien kulutuksesta mutta myös investoinneilla ja julkisilla hankinnoilla on merkittävät osuudet päästöissä. Julkisten hankintojen hiilijalanjälki laskettiin nyt ensimmäistä kertaa ja tarkasteluvuodeksi päätyi vuosi 2015, jolloin jälki oli 8,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Hiilijalanjäljestä 21 prosenttia aiheutui valtion, 57 prosenttia kuntien ja 22 prosenttia kuntayhtymien hankinnoista.

Hallinnonaloista eniten kasvihuonekaasupäästöjä hankinnoillaan aiheutti puolustusministeriön hallinnonala, seuraavaksi suurimmat olivat liikenne- ja viestintäministeriön ja sisäministeriön hallinnonalat.

Julkisten hankintojen kasvihuonepäästöt 2015 infograafi

Lue koko uutinen Suomen ympäristökeskuksen sivuilta.