Identiteetinhallinta mahdollistaa palvelujen käyttäjäkohtaisen räätälöinnin

kuvituskuva rakennuksesta

Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt identiteetin- ja kulunhallinnan kokonaisratkaisun kehittämisprojektin. Kehitettävän ratkaisun on tarkoitus toimia pohjana tulevien älykkäiden kaupunkiratkaisujen toteuttamiselle.

Projektin ensimmäisessä vaiheessa keskitytään alueelliseen sähköiseen kulunvalvontaan. Kehitettävästä ratkaisusta on hyötyä kaupungin ja käyttäjien lisäksi myös alueella toimiville yrityksille, jotka saavat toteutuksen myötä käyttöönsä täysin uuden teknisen infrastruktuurin. 

Hankinta toteutetaan innovaatiokumppanuutena.

Lue Business Finlandin julkaisema uutinen kokonaisuudessaan täältä.

Lue lisää muista Business Finlandin rahoittamista innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeista täältä.

tags