Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli, kun halutaan lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, ja siten vauhdittaa yritysten kasvua ja

Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli, kun halutaan lisätä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, ja siten vauhdittaa yritysten kasvua ja
KEINO-osaamiskeskus järjestää lokakuusta alkaen kolmannen Innovaatio-akatemian. Kaikille julkisille hankintayksiköille tarkoitettu Innovatiivisten
KEINO-osaamiskeskuksen neljäosaisen Futucast podcast -sarjan viimeisessä osassa pureudutaan Isak Rautio n johdolla julkisten hankintojen käytännön
KEINO-osaamiskeskus tekee työtä kestävien, innovatiivisten ja tuottavien julkisten hankintojen eteen. Osaamista, johtamista ja yhteistyötä
Hyvinvointialueet ovat aloittaneet taipaleensa. Niillä on nyt hyvä tilaisuus kehittää toimintamallejaan ja hankintojaan entistä vastuullisemmiksi
Innovaatiokumppanuusmenettely on monille hankintayksiköille uusi tuttavuus. Innovaatiokumppanuus tähtää nimensä mukaisesti kumppanuuteen, jossa